10. tammikuuta 2018

6. "Muiden ehdoilla"

©Salla Kuikka


Heippa kaikki!

Olen todella harvoin kipeä, mutta nyt viimeiset kaksi päivää on mennyt kotona flunssan kourissa. Olen myös ihminen jonka on todella vaikea myöntää itselleen olevansa liian kipeä tekemään jotain, mutta eilen se oli tehtävä 3. hevosen jälkeen, kun tuntui että jalatkaan eivät enään kanna. Flunssa 1, Jenni 0!
Tänään olo on onneksi jo sen verran parempi että jaksoin kaivaa koneen esiin blogin päivittämistä varten. Toivottavasti huomenna päästään taas jo takaisin hevosen selkään!

Alunperin olin ajatellut kirjoittaa tällä viikolla rutiineistamme tallilla. Esimerkiksi miten hoidamme hevoset ennen ja jälkeen ratsastuksen. Olin kuitenkin unohtanut ottaa kuvia kyseistä postausta varten, joten se tulee luultavastikin ensi viikolla. Sen sijaan ajattelin tänään kirjoittaa aiheesta lainahevoset. Lainahevosilla siis tarkoitan hevosia jotka eivät ole olleet perheeni (tallimme) omistuksessa. Kilpailutettavat, ylläpitohevoset...

Niin kuin monet varmasti ovat vuosien varrella huomanneet, hyvin harva hevosistani on ollut omistuksessamme. Sen sijaan lähes kaikki hevoset joiden selässä minut on nähty ovat olleet minulla jonkinlaisen diilin kautta. On ollut todella hieno asia saada monia erillaisia hevosia ja poneja käyttöön, sillä ilman niitä en olisi ikinä päässyt näin pitkälle.

©Tanja Ukkonen

Monien positiivisten asioiden ohella liittyen lainahevosiin on olemassa myös ne negatiiviset puolet. Lähes aina nämä hevoset ovat myynnissä. Et voi koskaan tietää milloin se potentiaalinen ostaja saapuu ja ostaa hevosen altasi. Tämän vuoksi suunnitelmia on hyvin hankala tehdä ja tavoitteita laatia. Pientä lisäjännitystä tuo myös koko ajan epävarmuus siitä mitä jos omistaja haluaakin hevosensa takaisin itselleen. Koska päätösvaltahan on hänellä. Muutaman kerran on oikeasti käynyt niin että olimme viikonloppuna menossa kilpailuihin, mutta hevonen myytiinkin alkuviikosta. Ei siis päästykkään kisoihin.

Nämä ovat kuitenkin asioita joihin on vuosien aikana oppinut asennoitumaan oikealla tavalla. Olen oppinut että mihinkään hevoseen, oikeastaan edes omaan, ei saa kiintyä liikaa. Totta kai jokainen valtaa oman paikkansa sydämmestä, mutta kun oppii siihen että hevoset vaihtuvat, oppii ajattelemaan että jokainen niistä myös on saman arvoinen. Silloin menetys ei tunnu niin pahalta, kun kukaan ei ole ylitse muiden. Karua mutta totta! Tämä tilanne tulee vastaan myös siinä vaiheessa jos haluaa työskennellä ammattiratsastajana. Kaikki ammattitallit ovat lähes poikkeuksetta myyntitalleja.

Twister V

Mutta niin kuin jo sanoin, ilman näitä hevosia en olisi tässä. Olematta "ylimielinen" pystyn sanomaan olevani ylpeä siitä miten olen saanut luotua urani lähes kokonaan kilpailutettavien hevosten varassa. Vaikka minulla on aina ollut muutamia omiakin hevosia, ei perheelläni olisi koskaan ollut resursseja hankkia minulle näin montaa. Eikä se olisi ollut edes järkevää. Olen siis hyvin kiitollinen kaikille hevosen omistajille joiden hevosilla olen saaanut vuosien varrella ratsastaa ja kilpailla. Itse uskon siihen että jokaiselta hevoselta jonka selässä istuu oppii jotakin ja se on yksi tämän lajin hienouksista.


"Some horses will test you, some will teach you and some will bring out the best of you"

//Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti