16. helmikuuta 2018

11. Piia Pantsun valmennus 14.02.2018



Huomenta!

Eilen laittelin jo instagramin puolelle pientä sneak peekiä meidän keskiviikon valmennuksista. Meillä oli siis keskiviikkona Piian treenit Lehtimäellä, missä mukana oli Eki ja Minttu. Karea en voinut vielä ottaa sillä en ole ehtinyt klippaamaan sitä vielä ja sillä on myös hieman liian huono hyppykunto valmennukseen tällä hetkellä. Onneksi ensi viikolla saadaan sekin klipattua, kun eläinlääkäri tulee raspaamaan muita hevosia.

Emme hypänneet valmennuksessa varsinaista rataa lainkaan, vaan teille enemmän tekniikka ja voima harjoituksia. Aloitimme molemmat tunnit kuudella puomilla, jotka olivat keskellä maneesia 6m välein. Ravailimme ensin muutamia kertoja puomien yli, jonka jälkeen otimme jalustimet pois jalasta. Ravasimme vielä ilman jalustimia muutamia kertoja puomien yli. Muun tilan käytimme tekemällä avo- ja sulkutaivutuksia sekä temponmuutoksia.
Seuraavaksi teimme puomeja laukassa. Tarkoituksena oli että hevoset pysyisivät aivan suorina, eivätkä vaihtaisi laukkaa puomeilla. Tämä ei ilman jalustimia olekkaan enään niin helppo juttu, sillä pienikin oman painon heilahdus saa hevosen vaihtamaan. Tässä tehtävässä huomasi varsinkin Mintun kanssa että oma painoni valuu todella helposti hieman vasemmalle, sillä Minttu vaihtoi ensin joka kerta neljännellä puomilla, kun en saanut pidettyä itseäni enää keskellä. Muualla teimme myös laukassa temponmuutoksia ja pyrimme saamaan hevoset hyvin suoriksi ja ahkeriksi takaosasta.




Hyppäämisen aloitimme yksittäisellä pystyllä, jonka edessä oli reilu 3m etäisyydellä kavaletti. Tehtävän tarkoituksena oli hieman jumpata hevosia. Tulimme pelkkää pystyä pari kolme kertaa, jonka jälkeen lisäsimme mukaan kavaletin jolta oli reilun 13m etäisyys okserille. Mintun ryhmän kanssa teimme ensin pelkkää pystyä ja kavalettia ja sen jälkeen pelkkää okseria ja kavalettia.


Tämän jälkeen hyppäsimme koko okseri-kavaletti linjaa, vaihdoimme suuntaa päädyssä olevalla kavaletilla ja hyppäsimme okseri-kavaletti linjan toiseen suuntaan. Linjalla välit olivat reilu 13m, eli molempiin väleihin tuli kolme askelta. Toistimme saman kaksi kertaa. Teimme molemmilla kerroilla kiemuran kavaletin yli eri päin. Eki teki tätä tehtävää koko ajan todella hyvin. Se laukkasi oksereilla hyvin loppuun asti, mutta ei juossut. Emme hypänneet kovin isoa, enemmänkin vain leveitä mutta ei kauhean korkeita oksereita. Tämä sen vuoksi, että tehtävän tarkoituksena oli että hevoset joutuisivat käyttämään voimaa. Minttu alkoi käyttämään voimaa jopa vähän liiankin paljon, jonka vuoksi itselläni alkoi olla ongelmia pysyä kyydissä isoissa, hitaissa ja pyöreissä hypyissä.


Ekin ryhmän kanssa teimme seuraavaksi hieman pidemmän tehtävän. Aloitimme samalla tavalla kuin edellisessä tehvässä, mutta jatkoimme vielä kavaletti-pysty, sarja ja viisi askelta okserille. Mintun ryhmän kanssa teimme pelkästään kavaletti-pysty, yksittäinen pysty ja okserilta viisi askelta sarjalle.

Ekin tehtävä


Mintun tehtävä

Lopuksi teimme vielä molemmissa ryhmissä saman "radan pätkän". Aloitimme kavaletti-pysty, jolta sarjalle. Sarjalta viisi askelta okserille, yksittäinen pysty, jolta kuusi askelta takaisin sarjalle. Ekin kanssa teimme ennen tätä linjat kerran toisin päin, eli sarjalta kuusi askelta pystylle ja okserilta viisi askelta sarjalle.



Molemmat hevoset toimivat valmennuksessa tosi kivasti tähän astiseen treenimäärään nähden ja Piia oli tyytyväinen molempiin. Kotiläksyksi saatiin molempien kanssa suoristaa vasenta puolta, sillä molemmat helposti kaatuvat hieman vasemmalle kaarteissa ja Eki myös esteen edessä ja ponnistuksessa.

Toivottavasti onnettomista paint-söherryksistä on jotain apua tehtävien hahmottamisessa. Oli nimittäin todella vaikeaa pitkästä aikaa yrittää piirtää sillä yhtään mitään. :'D Laitan tähän myös videot molemmista hevosista niin niistä näkee vähän paremmin.



//Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti