8. Kaikki hyvin Siekkiniemessä

Moikka!

Huomenna on vierähtänyt viikko Virroille paluusta ja edelleen mennään hyvin sekavilla fiiliksillä. Päivä päivältä alkaa kuitenkin tuntua enemmän siltä että päätös lähteä oli oikea. Sen verran mukavalta on tuntunut olla pitkästä aikaa kotona!

En tosiaan olisi uskonut lähdön olevan noinkin vaikea. Viimeinen työpäivä meni itku kurkussa hammasta purren ja iltapäivällä lähdöstä ei meinannut tulla mitään. Olin yllättynyt reaktiostani, sillä olin koko ajan tiennyt Kemiössä asumisen olevan vain väliaikaista. Kaiken lisäksi kesästä asti minulla on ollut tunne siitä että halua jossain vaiheessa lähemmäs perhettäni ja ystäviäni. Silti kun lähdön hetki koitti, en enää tiennyt mitä haluan ja mikä on oikea ratkaisu.

Pakkausapulainen nimeltä Pulla

On ollut todella outoa kun päivät eivät ole täysin aikataulutettuja ja ratsastettavia hevosiakin on seitsemän sijaan vain kaksi. Kerkesin jo miettimään että mihin oikein tulen päiväni käyttämään, mutta olen jo huomannut että kahteenkin hevoseen saa aikaa kulumaan vaikka kuinka paljon. Ja olenhan tässä ajassa kerennyt jo muidenkin hevosia ratsastamaan. :D

On ollut pitkästä aikaa kivaa kun on ollut aikaa oikeasti keskittyä ratsastamiseen, eikä vain kellon vilkuiluun ja sen miettimiseen miten kaikki hevoset ehtivät ratsastukseen päivän aikana. Olen myös huomannut että kiireen kadottua, myös tietynlainen rentous on palannut ratsastukseeni.
Siitä olen myös hyvin ilonen, että tiedän tämän hetkisten hevosteni pysyvän minulla tulevan kauden loppuun asti. Se lisää motivaatiota treenata ja ratsastaa hevosia entistä paremmiksi, kun ei tarvitse koko ajan pelätä niiden myymistä.

Mintun monday-mood

Tänään hyppäsimme myös pitkästä aikaa äidin kanssa. Vaikka homma meneekin nykyään käytännössä niin että äiti vain nostelee puomeja, eikä sano paljon mitään, on se silti ollut asia mitä olen kaivannut.
Perjantaina olisi tarkoitus lähteä molempien hevosten kanssa Lehtimäelle tekemään rataharjoitusta, samalla kun äiti menee pitämään valmennuksia. Jos vaikka sieltä saisin myös vähän video-materiaalia.

//Jenni

7. Vähiin käy ennen kuin loppuu

Moikka taas!

Vihdoin on taas sellainen ilta että on aikaa hetkeksi istua koneen ääreen. (Oikeasti eilen vain unohdin että to do-listalla oli muutakin kuin Viaplay ja Criminal Minds :'D) Nyt kuitenkin ajattelin hieman kertoa fiiliksiä muuttoon liittyen, sillä itselläni on tällä hetkellä sellainen olo että haluan päästä hieman purkamaan ajatuksiani.

Tuntuu todella hullulle että muuttooni on vain 4 päivää aikaa, sillä mielestäni laskin juuri kalenterista että siihen on vielä kaksi kuukautta. Muuttopäivä siis on ollut tiedossa jo hieman pidempään, mutta en silti uskonut sen koittavan näin nopeasti. Vaikka samalla tavallahan minulle kävi myös keväällä, kun olin tänne muuttamassa.
Hassuinta mielestäni on se että tämä on vasta kolmas muuttoni koko 20-vuotisen elämäni aikana, ja kaksi niistä on ollut vuoden sisällä. Mutta tätä kai se aikuiseksi kasvaminen teettää. Joutuu tekemään itse omat päätöksensä, silläkin riskillä että hetken päästä ne eivät tunnu enään oikeilta.

Pakko myöntää, mutta kynnys muuttaa takaisin kotiin yhdeksän kuukauden omillaan asumisen jälkeen on melko suuri. Se on kuitenkin tässä vaiheessa oikeastaan ainut järkevä vaihtoehto, sillä toivottavasti syksyllä on taas muutto edessä.

Niin kuin jo instagram-päivityksessä sanoinkin, fiilikset ovat todella sekavat tällä hetkellä. Samaan aikaan olo on todella haikea, mutta kuitenkin jollain tavalla helpottunut. En uskonut että esimerkiksi pakkaaminen voisi tuntua näin kamalalta, mutta onhan tämä nykyinen koti ollut ensimmäinen oma asuntoni. Tuntuu myös surulliselta jättää taakse nämä ihmiset täällä. Kaikki hevoset, varsinkin ne nuoret jotka olen käytännössä alusta asti "rakentanut" tähän pisteeseen missä ollaan nyt. Päässä pyörii koko ajan ajatus siitä olenko tehtyt oikean ratkaisun. Olenko aivan hullu kun haluan jättää nämä puitteet ja mahdollisuudet taakseni.

Äitini on aina sanonut minulle että pitää luottaa omaan tunteeseen. Monessa tilanteessa olen tehnytkin niin ja kaikki on kääntynyt parhain päin. Ehkä nytkin pitää siis uskaltaa. Jollain tavalla minulla on vain olo että olisin jotenkin pettänyt itseni, pettänyt sen mitä olen aina sanonut ja mihin olen uskonut. Olen aina sanonut että haluan tehdä juuri tätä, mitä olen viimeiset yhdeksän kuukautta tehtyt. Ratsastaa, päivästä toiseen ratsastaa. Miksi sitten en ole ollut onnellinen? Tämähän on ollut unelmani ja intohimoni pienestä asti.
Nämä ovat asioita joihin en tiedä suoria vastauksia ja siksi olo onkin kuin kaikki ajatukset olisivat käyneet tehosekoittimessa. Toivon kuitenkin että asiat selkiytyvät kun pääsen takaisin omiin ympyröihini. 

Tänne muuttaessani en uskonut että voisin kaivata Virroille. Kaikki kaverini muuttivat syksyllä opintojen perässä ympäri Suomea ja vanhemmat ovat käyneet paljon myös täällä. Silti koti-ikävä on ollut todella suuri hyvin usein. Niinkin suuri että lähes koko syksyn olen ajanut vapaapäivinä 330km matkan kotiin vain alle 24h:n takia. Oikeasti siinä ei ole järjen hiventä, mutta minun on ollut pakko päästä käymään kotona, edes kääntymässä. Onneksi minulla on pieni auto joka kuluttaa vähän!

Pahimpia ovat olleet muutaman päivän vapaiden jälkeiset paluut. Kotiin päin ajaessa 4h:n matka ei tunnu missään, vaikka yleensä lähdenkin suoraan tallilta vaihtamatta edes vaatteita, jolloin ajattelisi väsymyksen iskevän jossain kohtaa. Se on kuitenkin aina ollut toisin päin, matka takaisin Kemiöön tuntuu aina kymmenen kertaa pidemmältä.

Tämä on syy miksi haluan hakea kouluun 150km säteelle kotoa. Vaihtoehtojahan olisi ympäri Suomea, jolloin kouluun pääsy mahdollisuudetkin olisivat isommat, mutta nyt haluan olla lähempänä. Toinen syy on myös se että kauas opiskelemaan muuttaminen vaikeuttaisi opintojen ja ratsastuksen yhdistämistä todella paljon. Näin pystyn yhdistämään molemmat, sillä voin käydä myös keskellä viikkoa ratsastamassa hevoset kotona.

En voi kylliksi kiittää kaikesta siitä mitä olen tänä aikana Kemiössä oppinut ja saanut kokea. Kiitos kaikesta team WG-Stables!

// Jenni

6. "Muiden ehdoilla"

©Salla Kuikka

Heippa kaikki!

Olen todella harvoin kipeä, mutta nyt viimeiset kaksi päivää on mennyt kotona flunssan kourissa. Olen myös ihminen jonka on todella vaikea myöntää itselleen olevansa liian kipeä tekemään jotain, mutta eilen se oli tehtävä 3. hevosen jälkeen, kun tuntui että jalatkaan eivät enään kanna. Flunssa 1, Jenni 0!
Tänään olo on onneksi jo sen verran parempi että jaksoin kaivaa koneen esiin blogin päivittämistä varten. Toivottavasti huomenna päästään taas jo takaisin hevosen selkään!

Alunperin olin ajatellut kirjoittaa tällä viikolla rutiineistamme tallilla. Esimerkiksi miten hoidamme hevoset ennen ja jälkeen ratsastuksen. Olin kuitenkin unohtanut ottaa kuvia kyseistä postausta varten, joten se tulee luultavastikin ensi viikolla. Sen sijaan ajattelin tänään kirjoittaa aiheesta lainahevoset. Lainahevosilla siis tarkoitan hevosia jotka eivät ole olleet perheeni (tallimme) omistuksessa. Kilpailutettavat, ylläpitohevoset...

Niin kuin monet varmasti ovat vuosien varrella huomanneet, hyvin harva hevosistani on ollut omistuksessamme. Sen sijaan lähes kaikki hevoset joiden selässä minut on nähty ovat olleet minulla jonkinlaisen diilin kautta. On ollut todella hieno asia saada monia erillaisia hevosia ja poneja käyttöön, sillä ilman niitä en olisi ikinä päässyt näin pitkälle.

©Tanja Ukkonen

Monien positiivisten asioiden ohella liittyen lainahevosiin on olemassa myös ne negatiiviset puolet. Lähes aina nämä hevoset ovat myynnissä. Et voi koskaan tietää milloin se potentiaalinen ostaja saapuu ja ostaa hevosen altasi. Tämän vuoksi suunnitelmia on hyvin hankala tehdä ja tavoitteita laatia. Pientä lisäjännitystä tuo myös koko ajan epävarmuus siitä mitä jos omistaja haluaakin hevosensa takaisin itselleen. Koska päätösvaltahan on hänellä. Muutaman kerran on oikeasti käynyt niin että olimme viikonloppuna menossa kilpailuihin, mutta hevonen myytiinkin alkuviikosta. Ei siis päästykkään kisoihin.

Nämä ovat kuitenkin asioita joihin on vuosien aikana oppinut asennoitumaan oikealla tavalla. Olen oppinut että mihinkään hevoseen, oikeastaan edes omaan, ei saa kiintyä liikaa. Totta kai jokainen valtaa oman paikkansa sydämmestä, mutta kun oppii siihen että hevoset vaihtuvat, oppii ajattelemaan että jokainen niistä myös on saman arvoinen. Silloin menetys ei tunnu niin pahalta, kun kukaan ei ole ylitse muiden. Karua mutta totta! Tämä tilanne tulee vastaan myös siinä vaiheessa jos haluaa työskennellä ammattiratsastajana. Kaikki ammattitallit ovat lähes poikkeuksetta myyntitalleja.

Twister V

Mutta niin kuin jo sanoin, ilman näitä hevosia en olisi tässä. Olematta "ylimielinen" pystyn sanomaan olevani ylpeä siitä miten olen saanut luotua urani lähes kokonaan kilpailutettavien hevosten varassa. Vaikka minulla on aina ollut muutamia omiakin hevosia, ei perheelläni olisi koskaan ollut resursseja hankkia minulle näin montaa. Eikä se olisi ollut edes järkevää. Olen siis hyvin kiitollinen kaikille hevosen omistajille joiden hevosilla olen saaanut vuosien varrella ratsastaa ja kilpailla. Itse uskon siihen että jokaiselta hevoselta jonka selässä istuu oppii jotakin ja se on yksi tämän lajin hienouksista.

"Some horses will test you, some will teach you and some will bring out the best of you"

//Jenni

5. Motivaatio ja tavoitteet

©Vaasan Urheilukuvaus

Heippa!

Ensin ajatuksenani oli kirjoittaa kauden 2018 tavoitteista, mutta alkaessani kirjoittamaan päähäni nousi paljon ajatuksia koskien yleisesti tavoitteita ja sitä kautta myös motivaatiota. Sen vuoksi päätinkin vaihtaa aihetta ja kirjoittaa omia ajatuksiani näistä kahdesta aiheesta ja myös siitä millä tavalla ne mielestäni liittyvät toisiinsa.

Itse olen ratsastaja joka haluaa joka vuosi asettaa itselleen jonkinlaiset tavoitteet tai päämäärät siitä mitä tuleva kilpailukausi voisi tuoda tullessaan tai missä pisteessä kauden päätteksi pitäisi olla. Huomaan että jos minulla ei ole tavoitteita asetettuna, ei minulla ole myöskään samalla tavalla motivaatiota treenata. Siksi suosittelenkin kaikkia asettamaan itselleen jonkin tavoitteen, varsinkin jos on pienikin tunne että motivaatio ei ole huipussaan. Ja tämä pätee aivan kaikessa, niin urheilussa kuin koulun käynnissäkin.
Itse olen hyvin kilpailuhenkinen ihminen, enkä tarvitse kilpailuviettini herättämiseen edes toista ihmistä, siksi käytän omana motivaattorinani kilpailua itseä vastaan. Esimerkiksi lukion viimeisenä vuotena päätin aina uuden jakson alussa että tässä jaksossa palautan kaikki projektit määräaikaan mennessä, sekä teen läksyt, jolloin en voinut antaa itselleni periksi kun olin päätöksen tehnyt. Ja kyllä, jonkun korvaan tämä kuulostaa todella oudolle tavoitteelle, mutta olen aina ollut hyvin laiska koulun suhteen, joten minulle jo se oli iso juttu. Tämän "mielikuva harjoituksen" avulla löysin opiskelumotivaationi ja arvosanani alkoivat paranemaan. Sama asia pätee ratsastukseen. Kun asetat itsellesi pienenkin tavoitteen, mutta kun huomaat saavuttaneesi sen, motivaatiosi nousee ja voit alkaa asettamaan isompia tavoitteita.

©Heidi Lammi

Harmittavan usein näkee myös ratsastajia jotka asettavat itselleen liian kovia tavoitteita liian lyhyelle ajalle. Tämäkään ei ole hyvä asia, sillä sekin syö motivaatiota. Totta kai on hyvä olla se yksi iso päätavoite jota kohti tehdään töitä pitkällä tähtäimellä, mutta se ei saa olla ainut tavoiteltava asia, vaan pitää olla myös välitavoitteita matkalla kohti tätä ykkösjuttua.

Itselläni se ykköstavoite, asia minkä vuoksi herään aamulla kukonlaulun aikaan ja ratsastan perse ruvella monta hevosta päivässä on se että joku päivä olen todella hyvä siinä mitä teen. Se on oikeasti melko häilyvä käsite ja voi tarkoittaa lähes mitä vain. Se voi tarkoittaa paikkaa maailman parhaiden ratsastajien joukossa tai omaa tallia ja todella hyvää hevosalan ammattitaitoa. Totta kai haaveeni on ratsastaa jonain päivänä olympialaisissa, mutta se tuntuu vielä tässä vaiheessa niin kaukaiselta, että en uskalla asettaa sitä tavoitteekseni. Sen kuitenkin tiedän että hevosala on minun juttuni ja haluan pystyä jonain päivänä myös jakamaan osaamistani ja tietämystäni muille.

©Heidi Lammi

Vaikka olenkin nyt päättänyt hakea kouluun ja toivottavasti opiskella itselleni "oikean" ammatin, ei se varmastikkaan ole kuin välivaihe elämässä, vaihe joka nykyisen mallin mukaan pitää käydä läpi. On totta kai myös hyvä asia että on olemassa se plan B, jos kaikki ei mene niin kuin suunnittelee. Ratsastusta en kuitenkaan missään nimessä ole jättämässä, sillä se on niin iso osa minua. Voin oikeastaan sanoa että en olisi minä ilman tätä lajia, sillä olen kasvanut sen parissa.

Niin kuin alussa jo sanoin, alkuperäinen suunnitelmani oli kirjoittaa tulevan kilpailukauden tavoitteista, mutta tajusin myös aloittaessani kuinka vaikea niistä on kirjoittaa kun en varmaksi tiedä mitä hevosia edes on käytössäni. Mutta jotain ensi kaudesta sanoakseni, yksi tavoitteeni on päästä ainakin kilpailemaan enemmän kuin menneellä kaudella. Haluan myös löytää oman hyvän fiilikseni takaisin mikä tuntui olevan hukassa oikeastaan koko kesän. Yksi tavoitteeni on myös pysyä terveyden puolesta kunnossa koko kauden 2018, sillä menneellä kaudella tapahtuneet kaksikin loukkaantumista olivat liikaa. Yhtään en vielä ole suunnitellut koska ja mistä kilpailukauteni aloitan, mutta uskon asioiden selkiytyvän muuton jälkeen kun päästään taas vanhaan tuttuun systeemiin kiinni.

Hyvää vuoden alkua ja tehokkaita treenejä kaikille!

// Jenni