Moikka taas!
Vihdoin on taas sellainen ilta että on aikaa hetkeksi istua koneen ääreen. (Oikeasti eilen vain unohdin että to do-listalla oli muutakin kuin Viaplay ja Criminal Minds :'D) Nyt kuitenkin ajattelin hieman kertoa fiiliksiä muuttoon liittyen, sillä itselläni on tällä hetkellä sellainen olo että haluan päästä hieman purkamaan ajatuksiani.
Tuntuu todella hullulle että muuttooni on vain 4 päivää aikaa, sillä mielestäni laskin juuri kalenterista että siihen on vielä kaksi kuukautta. Muuttopäivä siis on ollut tiedossa jo hieman pidempään, mutta en silti uskonut sen koittavan näin nopeasti. Vaikka samalla tavallahan minulle kävi myös keväällä, kun olin tänne muuttamassa.
Hassuinta mielestäni on se että tämä on vasta kolmas muuttoni koko 20-vuotisen elämäni aikana, ja kaksi niistä on ollut vuoden sisällä. Mutta tätä kai se aikuiseksi kasvaminen teettää. Joutuu tekemään itse omat päätöksensä, silläkin riskillä että hetken päästä ne eivät tunnu enään oikeilta.
Pakko myöntää, mutta kynnys muuttaa takaisin kotiin yhdeksän kuukauden omillaan asumisen jälkeen on melko suuri. Se on kuitenkin tässä vaiheessa oikeastaan ainut järkevä vaihtoehto, sillä toivottavasti syksyllä on taas muutto edessä.
Niin kuin jo instagram-päivityksessä sanoinkin, fiilikset ovat todella sekavat tällä hetkellä. Samaan aikaan olo on todella haikea, mutta kuitenkin jollain tavalla helpottunut. En uskonut että esimerkiksi pakkaaminen voisi tuntua näin kamalalta, mutta onhan tämä nykyinen koti ollut ensimmäinen oma asuntoni. Tuntuu myös surulliselta jättää taakse nämä ihmiset täällä. Kaikki hevoset, varsinkin ne nuoret jotka olen käytännössä alusta asti "rakentanut" tähän pisteeseen missä ollaan nyt. Päässä pyörii koko ajan ajatus siitä olenko tehtyt oikean ratkaisun. Olenko aivan hullu kun haluan jättää nämä puitteet ja mahdollisuudet taakseni.
Äitini on aina sanonut minulle että pitää luottaa omaan tunteeseen. Monessa tilanteessa olen tehnytkin niin ja kaikki on kääntynyt parhain päin. Ehkä nytkin pitää siis uskaltaa. Jollain tavalla minulla on vain olo että olisin jotenkin pettänyt itseni, pettänyt sen mitä olen aina sanonut ja mihin olen uskonut. Olen aina sanonut että haluan tehdä juuri tätä, mitä olen viimeiset yhdeksän kuukautta tehtyt. Ratsastaa, päivästä toiseen ratsastaa. Miksi sitten en ole ollut onnellinen? Tämähän on ollut unelmani ja intohimoni pienestä asti.
Nämä ovat asioita joihin en tiedä suoria vastauksia ja siksi olo onkin kuin kaikki ajatukset olisivat käyneet tehosekoittimessa. Toivon kuitenkin että asiat selkiytyvät kun pääsen takaisin omiin ympyröihini.
Tänne muuttaessani en uskonut että voisin kaivata Virroille. Kaikki kaverini muuttivat syksyllä opintojen perässä ympäri Suomea ja vanhemmat ovat käyneet paljon myös täällä. Silti koti-ikävä on ollut todella suuri hyvin usein. Niinkin suuri että lähes koko syksyn olen ajanut vapaapäivinä 330km matkan kotiin vain alle 24h:n takia. Oikeasti siinä ei ole järjen hiventä, mutta minun on ollut pakko päästä käymään kotona, edes kääntymässä. Onneksi minulla on pieni auto joka kuluttaa vähän!
Pahimpia ovat olleet muutaman päivän vapaiden jälkeiset paluut. Kotiin päin ajaessa 4h:n matka ei tunnu missään, vaikka yleensä lähdenkin suoraan tallilta vaihtamatta edes vaatteita, jolloin ajattelisi väsymyksen iskevän jossain kohtaa. Se on kuitenkin aina ollut toisin päin, matka takaisin Kemiöön tuntuu aina kymmenen kertaa pidemmältä.
Tämä on syy miksi haluan hakea kouluun 150km säteelle kotoa. Vaihtoehtojahan olisi ympäri Suomea, jolloin kouluun pääsy mahdollisuudetkin olisivat isommat, mutta nyt haluan olla lähempänä. Toinen syy on myös se että kauas opiskelemaan muuttaminen vaikeuttaisi opintojen ja ratsastuksen yhdistämistä todella paljon. Näin pystyn yhdistämään molemmat, sillä voin käydä myös keskellä viikkoa ratsastamassa hevoset kotona.
En voi kylliksi kiittää kaikesta siitä mitä olen tänä aikana Kemiössä oppinut ja saanut kokea. Kiitos kaikesta team WG-Stables!
// Jenni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti